10.7.2011

Jatkuva rukous

Jo se, että olen onnistunut pitämään kiinni
päivittäisistä aamu- ja iltarukoushetkistä on
minusta ihmeellistä. Toisaalta, ei se enempää
vaadi kuin uuden rutiinin luomista elämäänsä.
Se taas, ovatko rukoushetkeni todella
kohtaamisia Jumalan kanssa on paljolti
armosta riippuvaa, vaikka toki tarvitaan myös
tahtoa ja keskittymistä. Mutta uskon että myös
nämä, tahto ja keskittyminen, ovat Jumalan
aikaansaannosta meissä.

Tähän rutiiniin uppoutuessani saatan helposti
luulla että "nyt olen hoitanut hengellistä
elämääni oikein ja hyvin, nyt voinkin
keskittyä sitten muulloin itseeni". Unohdan,
että Jumala tahtoo olla myös arjessani mukana,
ihan kaikessa. Unohdan, että voin - ja minun
myös tulee - kaiken touhuilun keskellä pitää
Jumala keskipisteenäni.

Olen kiitollinen rukoushetkistäni, mutta en
saa tyytyä vain niihin. Jos rukoukseni saa
jatkua rukoushetkien ulkopuolellakin, kun
olen tekemässä jotain, ja pyydän Jumalan
johdatusta, viisautta, voimaa tai apua,
silloin Jumala voi vielä paremmin vaikuttaa
minussa niitä tekoja joita Hän tahtoo.

"Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut,
niin on uskokin kuollut ilman tekoja."
                                                 (Jaak. 2:26)

2 kommenttia: