Pyhä huolimattomuus?

"Älkää siis murehtiko: 'Mite me nyt syömme?'
tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme 
vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat.
Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että 
te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea
Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta 
tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin."
                                                     (Matt. 6:31-33)


Olen hyvin flegmaattinen persoona,
joten tällainen sanoma on ihanaa kuultavaa.
- Mahtavaa! Nyt minun ei enää tarvitse
miettiä miten saisin autoni korjattua, kun
Jumala on luvannut huolehtia...
Niin helposti jää niin monet asiat
hoitamatta tai tehtyä huolimattomasti.

Murehtiminen on epäuskoa.

Sitä, etten luota Herran huolenpitoon.

Sitä, etten usko Hänen kykenevän 

pitämään minusta huolta.

Epäusko vie minut kauemmaksi Jumalasta.

Ja niin helposti unohdan myös sen oleellisen:
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja
hänen vanhurskasta tahtoaan." Jumalan
tahto elämässäni tuskin on se etten tee
mitään asioiden hoitumisen eteen. Jeesuskin
hoiti maalliset velvollisuutensa, muun
muuassa harjoittamalla puusepän ammattia
ennen hengellisen työnsä aloittamista.

En saa sekoittaa keskenään
Pyhää huolettomuutta ja huolimattomuutta!

Herra auta, että malttaisin keskittyä olennaiseen!
Että etsisin kasvojasi ennen kaikkea.
Että osaisin levosta käsin ja Sinun rakkautesi
inspiroimana tarttua arjen velvollisuuksiin,
murehtimatta siitä, mistä saisin voimia jaksaa
sen mitä pitää jaksaa, ja luottaen siihen, että
Sinun lähelläsi minulla on kaikki mitä
tarvitsen!

Kotialttari

"Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä,
Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni
paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja
rukoili siellä."
                                       (Mark. 1:35)




Minä tarvitsen paikan,
tarvitsen ajan,
joka on pyhitetty vain ja ainoastaan
rukoukselle.
Aamun sarastus
tai illan sinerrys,
yksin tai kaksin.
Sanasi äärellä,
rukouksessa.

Alttari kutsuu minua,
se muistuttaa,
kannustaa ja rohkaisee.

Polvistumalla eteesi tahdon
osoittaa että tässä on se paikka
jossa haluan kohdata Sinut,
nyt on se hetki,
jonka haluan omistaa vain
ja ainoastaan Sinulle,
Jumalani.

Syntinen, syntisempi, minä

"Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot 
syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti
paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän,
se myös rakastaa vähän."
                                           (Luuk. 7:47)


Elämäni ei koskaan ole ollut kovin
moraalisesti, eettisesti tai sosiaalisesti
arveluttavaa. Olen elänyt niin sanotusti
"kiltisti". En siis ole viettänyt varinaisesti
"syntistä elämää", kuten nainen, josta
yllä mainitussa raamatunjakeessa
puhutaan (Luuk. 7:37). Niinpä tämä jae on
lähes aina jättänyt minut varsin kylmäksi:
- Jaahas, minäkö en saa kokea suurta
rakkautta Jumalaa kohtaan?

Minun on kuitenkin ihmisenä mahdotonta
arvioida - muutoin kuin moraalin ja
etiikan avulla - kuka on syntisempi
kuin joku muu, tai kuka tarvitsee enemmän
anteeksiantoa kuin joku muu.
Eikä sillä ole väliä. Kun tiedän olevani
syntinen, tiedän että tarvitsen Kristusta.
Siksi synnintunto onkin niin siunattu tila.

Olen huomannut, että mitä enemmän
pyrin viettämään aikaa Jumalan kanssa,
katsellen Hänen kirkkauttaan, sitä
enemmän saan todeta oman syntisyyteni.
Vaikken olisi sarjamurhaaja tai eläisi
moraalisesti arveluttavalla tavalla, silti
jo se, että olen ihmissukua sanelee sen
etten voi omalla hurskaudellani tai lakia
noudattamalla mitenkään vaikuttaa omaan
pelastumiseeni.

On ihanaa saada kokea olevansa armon
tarpeessa. Jeesuskin julisti  autuaaksi ne
joilla on vanhurskauden nälkä ja jano
(Matt. 5:6), eli ne jotka kaipaavat tulla
armahdetuiksi ja Jumalalle kelpaaviksi.
Kun saan tajuta mitä Jeesus on puolestani
tehnyt, miten paljon Hän minua rakastaa,
silloin sydämessäni syntyy entistä suurempi
rakkaus Jumalaa kohtaan.

Herra, ole minulle syntiselle armollinen!
Tahdon rakastaa Sinua paljon!

Esirukous

Surusi koskettaa minua

Se ei ole yhdentekevää

Siltikään en osaa valita sanojani viisaasti

En osaa lohduttaa vaikka niin tahtoisin

Enin mitä voin tehdä on rukoilla

Paras mitä voin tehdä on rukoilla!

Rukoilen,

että saisit kokea lohdutuksen,

että saisit huomata että sinua kantaa

Kaikkivaltias Jumala,

että voisit taas nähdä toivon tulevassa,

että varjeltuisit katkeruuden houkutukselta,

että sydämesi sirpaleet kerättäisiin talteen

- joka ikinen niistä!

että saisit kaiken tarvittavan voiman

arjen pyörittämiseen,

että Jumala lähettäisi sinulle niitä ihmisiä

jotka osaavat sanoa niitä oikeita sanoja

oikealla hetkellä, 

ettet olisi yksin,

että saisit kaiken keskellä kokea rauhan,

joka ylittää kaiken ymmäryksen ja varjelisi

sydämesi ja ajatuksesi, niin että pysyt 

Kristuksessa Jeesuksessa.

Rutiinien armoilla

Olen saanut Herralta sen armon, että
olen onnistunut luomaan itselleni rutiinin.
Rutiinin raamatun lukemiseen ja rukoukseen.
Tämä rutiini on ollut käytössäni ehkä jo pari
kuukautta, en tarkalleen muista. Pyrin siis
rukoilemaan ja lukemaan raamattua aina
aamulla ja illalla. Tämä on osoittautunut
erittäin siunatuksi ja tapa on tullut
rakkaaksikin. Jos rukous joskus jää paitsi,
sen kyllä huomaa.

Tein äskettäin pari yövuoroa paikallisella
vuodeosastolla, ja otin raamattuni mukaan,
koska en ennen töihin lähtöä kerennyt tuota
iltahartaustani pitämään. Mutta, kas! Kuinkas
kävikään. Tietenkin unohdin raamattuni
töihin. Ja harmittaa etten vieläkään ole sitä
kerennyt sieltä hakemaan.

Tokihan minulla on muitakin raamattuja,
jopa muutamalla eri kielellä. Vaikeus on
minulla siinä, että tarvitsen systeemin raamatun
lukemiseen jotta tietäisin mistä milloinkin
lähtisin lukemaan. Ja tämänhetkinen
lukusuunnitelmani tietysti on käyttöraamattuni
välissä.

Pitäisi varmaan yrittää päästä eroon liiasta
rutinoitumisesta ja uskollisesti jatkaa
säännöllistä rukousta, vaikka raamattuni niistä
hetkistä sitten puuttuukin, ja lukea jostain
toisesta raamatusta, edes peukalopaikkoja tai
mannalappujen  mukaan. Ja nyt on ehkä myös
hyvä hetki muistella niitä ulkoa opettelemiani
raamatunjakeita.

Muistan hyvin sen, minkä ensimmäisenä opettelin:

"Herra, minun sydämeni elää sinulle, 
anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi!" 
                                            (Jes. 38:16)

Keskittymisen vaikeus

Välillä on vain niin vaikeaa keskittyä
rukoukseen. Tuntuu että ajatukset vain
harhailevat sinne, tänne. Silti haluan
vangita kaikki ajatukseni kuuliaisiksi
Kristukselle, niin kuin 2. Kor 10:5 kehottaa.

Valmiit rukoukset ovat tällaisina hetkinä
oiva apu. Minun ei tarvitse silloin itse
miettiä liikoja mitä rukoilisin, vaan voin
yhtyä jonkun toisen rukoukseen ja näin
tehdä siitä myös oman rukoukseni.

Myös raamatunkohtien pohdiskelu auttaa
minua kiinnittämään ajatukseni Jumalaan.
Siksi olenkin ryhtynyt opettelemaan raamatun-
jakeita ulkoa. Näitä jakeita voin sitten
mielessäni toistella ja miettiä.

Ulkoaopettelusta on muutakin hyötyä.
Näin Pyhä Henki voi muistuttaa jostakin
raamatunkohdasta, niin että se koituu
rohkaisuksi tai lohdutukseksi, itselleni tai
muille.

Tänään opettelin Joh 16:33.

"Olen puhunut teille tämän, jotta teillä 
olisi minussa rauha. Maailmassa te olette 
ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: 
minä olen voittanut  maailman."

Pyyntö

- Jumala, tahtoisin oppia tuntemaan Sinut
paremmin.

- Oletko ihan varma?

- Kyllä. Tai ainakin luulisin niin. Haluan nähdä
sinut kasvoista kasvoihin. Haluan että
elämälläni todella on merkitystä. Haluan tuntea
Sinun läsnäolosi ja johdatuksesi.

- Jos todella haluat oppia tuntemaan minut
paremmin, niin anna minulle kaikki oma aikasi.

- Täh? Siis kaikki oma aikani? Sitähän on
todella vähän. Varsinkin pienen lapsen äitinä
sitä on TODELLA vähän. Haluat siis sen?
Vaadit aika paljon... Enkö saa enää viettää 

OMAA AIKAANI niin kuin tahdon?
Enkö saa enää..? Niin.

Katsella televisiota tai roikkua internetissä.
Tämäkö on paras tapani viettää omaa aikaani?
Tässäkö sieluni saa  hengähtää että jaksan
taas pyörittää arkea? Siitäkö löydän rauhani?
Niin. Eihän vaatimuksesi ehkä kuitenkaan 

ole niin kohtuuton. Mutta silti? 

Toisaalta, jos haluan oppia tuntemaan jokun
ihmisen, se onnistuu vain sillä että vietän
kyseisen henkilön kanssa paljon aikaa.
Samoin jos haluan oppia tuntemaan Jumalan
tulee minun viettää hänen kanssaan paljon aikaa.

Omaa aikaani.

Rukoillen.

- Miten ihmeessä ajattelit että minä - vajavainen
ihmisraukka - pystyisin siihen? Tahtoa ihmisellä
on, mutta luonto on heikko, se tiedetään.
Vaadit minulta siis kaiken oman aikani?

Selvä juttu, kunhan annat minulle sen voiman
että pystyn siihen. Kunhan annat minulle sen
armon että voin selättää omat mielihaluni ja
antaa oman aikani Sinulle. 

Kyllä! Tahdon oppia tuntemaan Sinut paremmin,
Jumala. Todellakin.

Tahdon

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni." 
                                                                          (Joh. 14:15)


Lähes aina kun olen tämän lukenut,
sydäntäni puristaa ahdistus:
miten voisin noudattaa Jeesuksen käskyjä,
miten voisin osoittaa rakkauteni?

Vihdoinkin sain sen armolla lukea:
Jos rakastan Jumalaa koko sydämestäni,
koko sielustani ja mielestäni
ja koko voimallani,
silloin tulen tehneeksi sen, mitä Jeesus käski.

Herra, opeta minua rakastamaan Sinua!